Ryhmän esittely!

Katariina Kangasmetsä 258317

Piia Kinnunen 249672

Markus Koponen 249439

Ida-Auroora Tervo 259643

Ekosysteemi, ravintoketju ja ravintoverkko

Ravintoketju toimii pääpiirteittäin siten, että tuottajat kuten puut toimivat ravintona 1.tason kuluttajille. 1. tason kuluttajia ovat esimerkiksi kirvat, jotka syövät puiden lehtiä. Kirvan syövä hämähäkki on tässä tapauksessa 2. tason kuluttaja. Hämähäkin voi syödä vaikka västäräkki ja västäräkin kettu. Ketun kuollessa hajottaja hajottaa ketun ruumiin ravinnoksi, joka päätyy maaperään. Hajottaja voi olla esimerkiksi punkki. Puuntaimi käyttää ketusta syntyvää ravintoa hyväkseen kasvaessaan uudeksi puuksi ja tuottajaksi ravintoketjuun.

Ekosysteemin rakennetta ja toimintaa voi muuttaa esimerkiksi luonnonkatastrofit. Ihmisen toiminnalla voi olla haitallisia vaikutuksia ekosysteemin toimintaan. Esimerkiksi metsästys voi vähentää jonkin ekosysteemille tärkeän lajin kantaa siinä määrin, että ravintoketjusta jää uupumaan sille tärkeä linkki.

 

Kuva 13. Ravintoverkko

 

 

Kuva 14. Ravintoketju

Eliöyhteisö

Tutkimusalueen puutasossa kasvoi pääosin rauduskoivuja, kuusia ja pihlajia. Kenttäkerroksessa kasvoi monenlaisia heinäkasveja kuten kastikkaa ja rölliä. Myös varpukasveja esiintyi kenttäkerroksessa runsaasti. Tyypillisimpiä alueen varpukasveja olivat juolukka, puolukka ja mustikka. Kenttäkerroksessa oli myös lillukoita, oravanmarjoja, kivikkoalvejuuria ja metsätähtiä. Näimme kasvien lisäksi myös muutamia keltahaperoita. Metsän pohjakerroksessa kasvoi lähinnä erilaisia sammalia kuten kynsi-, seinä- ja kuirisammalia. Tutkimme alueen kasvilajien esiintymistä rajaamalla neliönmuotoisen alueen maastosta, joka sisällytti pohja- ja kenttäkerroksen. Pingotimme langasta neliönmuotoisen alueen ja tutkimme mitä kasvilajeja se sisältää, sekä kirjasimme ne prosentuaalisesti lajeittain ylös.

Kuva 8. Tutkimusalueemme (1x1m) kasvillisuuden peittävyys

Kuva 9.

Alueen kasvit olivat lähes poikkeuksetta valokasveja ja näin ollen niitä esiintyi tasaisesti ympäri metsää. 

Alueen selkärangattomiin lukeutui monia eri lajeja. Lajeja keräsimme heiluttelemalla kenttähaavia metsän kenttäkerroksessa. Tämän jälkeen karistimme haavin sisällön pussiin ja veimme sen pakkaseen. Ylivoimaisesti eniten löysimme punkkeja joita oli näytteessämme noin 350. Muita lajeja olivat erilaiset kotilot, hämähäkit, kaskaat ja hyppyhäntäiset. Löysimme myös yksittäisinä luteen ja perhosentoukan. 

Kuva 10. Lude

Kuva 11. Perhosentoukka

Kuva 12. Hämähäkki ja punkki

Maaperä

Alueen maaperä oli tuoreelle kangasmetsälle tyypillistä podsolimaannosta. Podsolimaannosta esiintyy kylmänlauhkeassa ilmastossa havumetsävyöhykkeessä kuten Suomessa. Maannos muodostuu muun muassa puista putoavista lehdistä ja neulasista niiden hajotessa.

                                         Podsolimaannoksen kerrokset: 

                                               -  karikekerros

                                               -  humuskerros

                                               -  uuttumiskerros

                                               -  rikastumiskerros

                                               -  pohjamaa

Kuva 7. Kuoppa, jossa näkyvissä maankerrokset


Maaperää tutkimme monin eri keinon. Laitoimme koeputkiin jokaisesta maakerroksesta näytteen sekä täytimme putket puoleen väliin vedellä. Yön yli seistyään mittasimme näytteiden ph-arvot käyttämällä mittaria. Ryhmämme ph-keskiarvot olivat seuraavat: humuskerros 4,7m huuhtoutumiskerros 4,77, rikastumiskerros 5,49, pohjamaa 5,49. 

Tutkimme myös maaperän huokoisuutta eli ilmavuutta. Kokeessa maanäytettä laitettiin mittalasiin ja päälle lisättiin vettä. Mittalasia ravistettiin voimakkaasti, jonka jälkeen näytteen annettiin olla viisi minuuttia. Lopuksi veden ja maanäytteen yhteistilavuus luettiin ja maanäytteen huokoisuustilavuus ja -prosentti laskettiin kaavalla. Koko ryhmän keskiarvo huokoisuusprosentista oli 46,4, joka vastasi oman ryhmämme tutkimustuloksia melko hyvin. Pohdimme maaperän ilmavuuden merkitystä kasvien kasvulle ja totesimme, että kasvi tarvitsee kasvaakseen tarpeeksi tiiviin maa-aineksen, joka ei päästä vettä ja ravinteita läpi. Oppilaiden kanssa kyseinen testi voisi konkretisoida veden imeytymistä maaperään pohjavedeksi. 
 

Valoisuus ja lämpötila

Valon määrä metsässä oli runsas, sillä koivikon latvuston peittävyys oli noin 45 % (50 %, 40 %, 30 %, 70 %, 30 %). Koivikossa olevat kasvit olivatkin valokasveja, kuten kastikka sekä lillukka.  Latvuston peittävyyttä tutkimme käyttämällä vessapaperirullia. Katsoimme viidestä eri paikasta rullan läpi latvustoon ja arvioimme silmämääräisesti kuinka suuri osa taivaasta peittyy. 

Kuva 4. Latvusnäkymää wc-paperirullan läpi

 

Lämpötilanvaihtelu oli metsässä vähäistä. Selkeät erot huomasi mittauskohteista, jotka olivat pohjakerroksessa kuten puunjuurissa tai varjoalueella kuten kivenkolossa. Esimerkiksi ilman lämpötila oli +24C kun taas kiven kolosta mitattu lämpötila oli +21C. 

Kuva 5. Lämpötilan mittausta keltahaperon pinnalta

Kuva 6. Ilma lämpötilan mittausta

                             Videolla Markus mittaa puun pituutta kaatomenetelmää käyttäen.

Repokallion maaston kuvausta

Repokallion alue on pääosin tuoretta kangasmetsää, joka sijaitsee Joensuussa Hukanhaudan asuinalueen lähettyvillä Lappeenrantaan ja Kuopioon menevän moottoritien varrella. Ryhmämme keskittyi tutkimaan siellä sijaitsevaa rauduskoivikkoa, joka oli istutettu 60-luvulla. Koivikko oli kapea-alainen ja sen ympärillä oli männikköä sekä kuusimetsää. Koivikossa kasvoi myös muita puita kuten pihlajia.

Kuva1. Kartta Repokalliosta

          

Kuva 2. Tietoa Rauduskoivikosta

Kuva 3. Tuore kangasmetsä